Resonaarissa rokki soi lahjoituksemme kunniaksi

10.6.2026

Klubimme 30-vuotisen taipaleen kunniaksi päätimme alkuvuodesta lahjoittaa 800 euroa hyvään tarkoitukseen. Hallitusporukassa kohdetta haarukoidessa pohdimme, että juhlavuosi on hyvä hetki kääntää katsetta seuraavaan sukupolveen, eli nuoriin. Meille itsellemme Rotary on ollut tärkeä harrastus, joten voisimmeko kenties auttaa muitakin löytämään oman juttunsa? Päätimme, että annamme jäsenistön päättää lopullisen lahjoituskohteen kolmesta vaihtoehdosta. Äänestyksessä voiton vei Musiikkikeskus Resonaari.

Kun lahjoituskohde oli valittu, avasimme jäsenille mahdollisuuden tehdä omia lahjoituksia kyytipojaksi sekä ohjasimme 30-vuotisjuhlan arpajaisten tulot samaan pottiin. Ystävyysklubimme Morimondo Abbazia sai vihiä hankkeesta ja lahjoitti suit sait 500 euroa! Lopulta keräyksemme tuotti yhteensä huikeat 2174 euroa – kiitos koko köörille!

Soiva kevätretki Kulosaareen

Toukokuussa kauden viimeisessä kokouksessa pääsimme vierailemaan Resonaarissa ja pitämään puolivirallisen lahjoitusseremonian.

Keskuksen johtaja Markku Kaikkonen ja talon bändi Resonaarigroup ottivat meidät vastaan iloisina, ja saimme kuulla mielenkiintoisia tarinoita keskuksen toiminnasta. Muusikot myös tarinoivat elähdyttävästi omasta polustaan Resonaarissa aina ensimmäisistä soitteluista ulkomaankiertueiden seikkailuihin.

Musiikkikeskus Resonaari on Helsingissä, Kulosaaressa toimiva erityismusiikkikasvatuksen keskus, joka perustettiin vuonna 1995. Helsinki Mission suojissa toimiva opisto on musiikin erityispedagogiikan kotimainen sekä kansainvälinen edelläkävijä ja tarjoaa opetusta niille, jotka tarvitsevat oppimiseen erityistä tukea.

Resonaarissa uskotaan kaikkien oppimiskykyyn ja jokaista oppilasta opetetaan yksilöllisesti. Opetusta on tarjolla yksilö-, pari- tai ryhmätunneilla, eikä oppilaitokseen ole pääsykokeita – tärkeintä on oppilaan oma kiinnostus ja motivaatio.

Musiikkiopiston lisäksi Resonaarin innovaatiokeskus tarjoaa asiantuntijapalveluja ammattilaisille, ja oppilaitoksen yhteydessä toimivat musiikin tasa-arvoa edistävä Kaikki soittaa -verkosto sekä ammattiorkesteri Resonaarigroup.

Illan kruunasi Resonaarigroupin minikeikka. Olavi Uusivirrankin kanssa musisoinut bändi soitti todella taitavasti kaksi biisiä ja sai meiltä raikuvat aplodit.

 

Soikoon soitto jatkossakin – musiikki kuuluu kaikille!

Kuvat: Tarja Uitti, Essi Isomäki, Hannele Kauranne