Lämminhenkinen matka ystävyysklubimme vieraaksi Viljandiin
1.11.2026

Klubimme matka ystävyysklubimme vieraiksi Viljandiin onnistui yli odotusten. Tunnelma oli lämmin ja meidät vastaanotettiin todellakin ystävinä. Saimme hienon opastuksen Viljandin kiintoisaan ja kauniiseen kaupunkiin, sen historialliseen linnan alueeseen sekä Schloss Felliniin, kauniiseen linnaan, jossa saimme myös nauttia illanvietosta.
Päivällistä isännöi klubin presidentti Tiit Remmel. Kuulimme myös Viljandin klubin monista hyvin tärkeistä projekteista. He ovat osallistuneet merkittävästi oman kaupunkiyhteisönsä kehittämiseen, kuten esimerkiksi kunnostaneet kaupungin maamerkin, eli vanhan vesitornin, sekä riippusillan.
Keskustelut olivat pulppuvia, puheensorina täytti ruokasalin linnakierroksen jälkeen, myös tulevaisuutta ja tapaamisia jatkossa kaavailtiin. Hyvin todennäköisesti VIljandin kubi tekee vastavierailun Rotari Suomessa 100 vuotta -juhallisuuksien yhteydessä, tervetuloa!
Ilta päättyi iloisissa merkeissä ”vielä yksillä”. Tulimme siis tutustuneeksi myös yhteen Viljandin viinibaareista, jotkut jopa kahteen, niitähän Viljandista löytyy, koska kaupungissa on myös Musiikkiakatemia, joka tuo nuoria opiskelijoita kaupunkiin.
Kansainvälisyys sekä yhteisöllisyys ovat rotariuden tärkeitä perusasioita, vaalikaamme ja toetuttakaamme niitä jatkossakin. Nämä matkatkin antavat osallistujille niin paljon!






